On yhtye, joka soittaa Jaakko Löytyn uutta musiikkia (vähän myös vanhaa). Yhtyeen musiikki on kansanfolkkia ja maailmanparannusgospelia. Siinä soittaa Sanna Natunen viulua ja harmoonia, Jyrki Koivisto mandoliinia, buzukia ja kitaraa, sekä Jaakko itse kitaraa ja huuliharppua. VIHDOINKIN VAPAA on Jaakko…
Lue lisää...
Suden ajan raikkaat Siioninvirsikonsertit ovat liikuttaneet kuulijoita. Taiturilliset muusikot esittävät nöyrässä hengessä Siionin virsiä, joiden toistuvia teemoja ovat itsetutkiskelu ja kristityn välillä vaivainen vaellus. Kuulijalle vilahtaa toivoa ja armoa taivaallisen kauniilta tuntuvan musiikin kautta. Suden aika -lauluyhtye perustettiin ensimmäisen kerran…
Lue lisää...
Markus Asunta on samaan aikaan uusi ja vanha lauluntekijä. Yhtäältä hänen ensisinglensä Käyttöohje on vastikään julkaistu, toisaalta hän on kirjoittanut ja esittänyt laulujaan jo kahden vuosikymmenen ajan. Asunnan laulut ovat ihmisen puolella,pikkumaisuutta ja typeryyttä vastaan. Niiden tunnusmerkkejä ovat mitalliset riimit,…
Lue lisää...
J. Jyrä on järvenpääläinen / pohjalainen lauluntekijä ja esittäjä. Hän siis vastaa pääosin esittämänsä materiaalin sävelistä ja sanoista. J. Jyrän laulut ovat pieniä lauluja syntisen ihmisen näkökulmasta, ihmisen suhteesta Jumalaan, ympäristöön, toisiin ihmisiin. Laulut ovat minämuotoista pohdiskelua ja rukousta. Tämä…
Lue lisää...
Keskisuomalainen laulaja-lauluntekijä Mika Nuorva on pitkään liikauttanut tuntoja ihmisystävällisillä lauluillaan, joiden puhuttelevat tekstit ja niitä osuvasti tukevat sävellykset ovat käyneet monille tutuiksi laulukirjoista, keikoilta ja etenkin radiokanavilta. Nuorvan keikkaohjelmisto muotoutuu tilanteen ja yleisön ikärakenteen mukaan. Joukkoon mahtuu sekä Soihtuorkesterin kantaaottavia…
Lue lisää...
Kukko on tehnyt hengellistä musiikkia erilaisten kokoonpanojen kanssa vuodesta 2001, jolloin levy 'Virret' julkaistiin. Pääosin hengellistä musiikkia sisältäviä levyjä on tuotannossa yhteensä viisi, joita kaikki uusinta lukuun ottamatta löytyy Spotifysta. 1. Virret (2001)2. Joulu (2003)3. Soi kiitos (2009)4. Valo (2013)5.…
Lue lisää...
DAVE FORESTFIELD & JARKKA RISSANEN 13 GATES (WIDELINE MUSIIKKI) Sekä USA:ssa että Suomessa palkittu singer/songwriter Dave Forestfield ja Suomen arvostetuimpiin kitaristeihin lukeutuva Jarkka Rissanen julkaisivat 2. yhteisen albuminsa 13 GATES. Menestystä saaneen 1. yhteislevyn SONGS OUR MAMA TAUGHT US (2015)…
Lue lisää...
Velj. Löytty - Mandoliini, palmut ja pohjoinen viimaWideline Musiikki 2017 Mikko, Sakari ja Jaakko Löytyn veljesyhtye julkaisi keväällä 2017 uuden CD:n. Levyllä on seitsemän perinteistä uudelleen suomennettua amerikkalaista vanhan ajan gospel-laulua, sekä kuusi veljesten itsetekemää kappaletta aiheenaan yhteiset lapsuusmuistot ja…
Lue lisää...
Markku Perttilä on Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta vuonna 2003 valmistunut diplomikitaristi. Hän on kiertänyt Suomea ja Eurooppaa konsertoimassa erilaisten kokoonpanojen kanssa vuodesta 1994 lähtien. Perttilältä ilmestyi tänä vuonna uusi sooloalbumi Rakkaus olis talossa. Aiempia levytyksiä ovat mm. Huomenta ilo (2000)…
Lue lisää...
SoloGospel Kitaristi Jarkka Rissanen on koostanut soolo-ohjelmiston traditionaalisesta mustasta musiikista sähköiselle slide-kitaralle sovitettuna. Konsertti sisältää vanhoja gospel- ja työlauluja. Jarkka Rissasen kitaristin uran alkoi Kuopiossa 1970-luvulla. Hän on soittanut mm. Jaakko Löytyn, Eero Raittisen ja Pepe Ahlqvistin yhtyeissä ja kymmenillä…
Lue lisää...
Musiikkia rakkaudesta Kun tarvitset musiikkia kynttiläillalliseen tai parisuhdeluennolle, valitse artistit, jotka tietävät, mitä rakkaus on. Eija ja Jouko Kantola ovat olleet naimisissa vuodesta 1983 ja ovat aktiivisia toimijoita avioliittotyössä omassa seurakunnassaan. Tarvittaessa he voivat säestää myös yhteislauluja. Vuonna 2012 Eija…
Lue lisää...
Gospel Covertajat on jyväskyläläinen kolmihenkinen yhtye, joka soittaa suomenkielistä gospelmusiikkia. Kuten bändin nimestä voi päätellä, sen esittämät kappaleet ovat suomigospelin klassikkoja vuosien varrelta. Toki mukaan on kelpuutettu muutamia hiukan tuntemattomampiakin hengellisen nuorisomusiikin helmiä. Mikko Miettinen (mm. Semmarit), Hannes Asikainen (mm.…
Lue lisää...
Jouko Mäki-Lohiluoma (laulu, rummut, huuliharppu, kitara, haitari), Teppo Nuorva (laulu, kitara) ja Risto Blomster (laulu, basso) ovat keikkajuoksulla. Yhtye soittaa rokahtavaa kantria ja laulaa kolmiäänisesti. Ohjelmisto koostuu Nuorvan ja Mäki-Lohiluoman kirjoittamista lauluista. Miekkoset ovat erinomaisia tekstintekijöitä. Nuorvan laulut pohtivat ihmisenä…
Lue lisää...
Kirjailija Kaija Pispan (tekstit) ja muusikko Jaakko Löytyn (sävellykset) yhteisteos Murhehuone sai kantaesityksensä maaliskuussa Helsingissä Kirkko soikoon -festivaalilla. Hämeenlinnalainen Humble House on nyt julkaissut teoksen cd:nä. Uuden materiaalin lisäksi levyllä kuullaan neljä uutta sovitusta vanhoista virsistä. Kaija Pispan mukaan Murhehuone-nimi…
Lue lisää...